| Paluu | |
|
Onnellisen lapsuuden perusta: Rakkautta ja rajat - Lapsen tulisi kokea olevansa hyväksytty kotona juuri sellaisena kuin on. Käytös- Hän jatkaa, että pienen lapsen rakkauden tarve on kyltymätön. Rakkautta ei voi antaa liikaa. Anja Liimatan mukaan sitä voi osoittaa pitämällä lasta sylissä, silittelemällä hellästi ja olemalla kokonaisvaltaisesti läsnä. Ei niin että jotain muuta tehdessään, esimerkiksi tiskatessa, vain vastailee "joo, joo" -tyyliin. Viisas vanhempi antaa lapselle aikaa lapsen omilla ehdoilla esimerkiksi puoli tuntia päivässä. - Lapselle on suuri nautinto, kun aikuinen heittäytyy leikkimään ja pelleilemään hänen kanssaan. Kultaiset lapsuusmuistot kumpuavat yleensä juuri aikuisten kanssa yhdessä tehdyistä asioista. Itse muistan, kuinka oli valtavan hauskaa, kun lapsuuteni juhannusjuhlissa aikuiset hassuttelivat ja leikkivät piirileikkejä kokon ympärillä meidän lasten kanssa, Reinikainen kuvaa. Liimatta sanoo välittämisen olevan myös sitä, että on kiinnostunut lapsen ja nuoren asioista, kuten koulusta ja siitä, missä ja millaisessa seurassa nuori liikkuu. Kodin ovet kannattaa pitää avoimina nuoren kavereillekin. Osa vanhemmista ei tohdi asettaa pienokaiselleen selkeitä rajoja, sillä he pelkäävät siten aiheuttavansa hänelle traumoja. Liimatan mukaan kuitenkin juuri rajattomuus synnyttää traumoja, etenkin turvattomuutta, ja kasvattaa samalla pieniä kotityranneja. - Rajat ovat rakkautta ja tuovat lapselle turvallisen olon. Lapsethan ovat kuin tyhjiä tauluja, joille vanhempien on opetettava, mitä he saavat tehdä ja miten käyttäydytään. Lapsi ei voi tietää, miten esimerkiksi elokuvateatterissa ollaan, ettei siellä juosta pitkin käytäviä, ellei sitä hänelle kerrota. Kirjassaan Virtahepo olohuoneessa terapeutti Tommi Hellsten sanoo lapsen toimivan hyvin viisaasti, kun hän testaa rajojaan. Hän valitsee mahdollisimman suuren yleisön, jonka edessä vanhemmat eivät kehtaa häntä kieltää. Moni lapsi heittäytyy tunnetusti esimerkiksi valintamyymälän kassajonossa kiljuen lattialle ja vaatii saada viereisestä karkkihyllystä (myös kauppiaat ovat viisaita) namuja heti paikalla, vaikka kotona äsken sovittiin, ettei niitä sillä kertaa osteta. Liimatan mukaan viisaat vanhemmat uskaltavat sanoa ei, olipa edessä miten suuri yleisö tahansa. - Lapselle ei myöskään tarvitse aina antaa pitkiä perusteluja siitä, minkä takia asia on näin. Se vain on niin. Rajojen johdonmukaisuus ja niistä kiinnipitäminen voi tuntua kovalta ja vaatii vanhemmilta vahvuutta. Kyse on kuitenkin lapsen hyvinvoinnin kannalta oleellisesta asiasta. - Epäjohdonmukaisuus voi olla sitä, että sääntöjä luodaan jatkuvasti sääntöjen päälle. Kun ei onnistuta, sääntöjä vaihdetaan. Lasta kohdellaan ikään kuin koekaniinia, johon kokeillaan, että mikähän siihen tärppäisi. Rajojen pitäminen ei saisi olla vanhempien mielialoistakaan kiinni, niin että välillä rajat pidetään ja välillä ei. Lapselle ei varmasti ole hyväksi, jos hän joutuu miettimään, millähän tuulella äiti ja isä ovat tänään. Jos vaikka kokeilisi kepillä jäätä, jos voisi tehdä vähän niin tai näin, Eija kuvaa. Anjan mielestä rajat voi asettaa lempeästi, ja viisaat vanhemmat pärjäävät puhumalla ilman piiskaa. Ruumiillinen kuritus saattaa nostattaa lapsessa vain vihaa. - Viesti menee perille, jos todella tarkoittaa, mitä sanoo. Jos pieni lapsi kiskoo kirjahyllystä kirjoja alas, häntä kiellettäessä ei pidä samalla osoittaa sanatonta ihailua siitä, että vau, kylläpä olet ikäiseksesi kehittynyt ja luova lapsi, kun keksit tehdä tuollaista. Kielto ei mene perille, jos siihen sisältyy monia samanaikaisia viestejä, painottaa psykoterapeutti Harriet Sternberg. - Me luotamme itseemme, jos meihin luotetaan. Vanhempien on hyvä antaa lapsen huolehtia itse esimerkiksi läksyistään. Kiinnostusta lapsen koulunkäyntiin voi osoittaa esimerkiksi toteamalla: "Olisi kiva kuulla, mitä te olette koulussa tehneet. Näytäpä meille.", Eija opastaa. Hän tietää opettajana, että lapset haluavat yleensä tulla kouluun läksyt tehtyinä. Koulussa on silloin mukavampi olla. Sitä paitsi kivalle opettajalle ei ole hauska sanoa, että tehtävät ovat tekemättä, koska siitä opettaja pahoittaa mielensä. - Minä laitan silloin lapsen tekemään tehtävät koulun jälkeen kanssani. Vähitellen hän huomaa, ettei kouluun ole hauska jäädä koulupäivän päätyttyä, ja alkaa tehdä läksynsä kotona. Lapsen koululaukkuakin on viisasta kunnioittaa lapsen yksityisalueena eikä mennä kurkkimaan sinne. -Emmehän mekään pidä siitä, jos meidän käsilaukkuamme pengotaan tai jos se käännetään nurin. Mahdollisia opettajan lähettämiä viestilappuja vanhemmat voivat tiedustella lapselta esimerkiksi kysäisemällä hienotunteisesti: "Ei sinulla sattuisi olemaan minulle mitään terveisiä koulusta?" Anja Liimatan mukaan lapsen itseluottamusta kasvattaa se, kun lapsen annetaan opetella ja yrittää tehdä erilaisia asioita. - Lapsi huomaa tuolloin osaavansa ja selviytyvänsä. Valitettavasti vanhemmilla on usein kiire eivätkä he anna lapsen yrittää, koska tekevät itse monet asiat paljon nopeammin. - Vaikka sama toistuisi useinkin, ei ole hyvä muistella menneitä ja tokaista, että kuinka monta kertaa tästä täytyy sinulle huomauttaa. Johan tästä on puhuttu kymmenen kertaa. Eija huomauttaa, että ylipäätään kaikki lasta mollaavat sanonnat on syytä unohtaa. Olkoonkin, että ne ovat meillä autoritaarisen kasvatuksen saaneilla selkäytimessä ja helposti kielen kärjessä. - Voimme esimerkiksi kasvattaa lapsista myöhästelijöitä korostamalla, että aina sinä myöhästyt. Lapsi oppii pian, että hän on se aina myöhästyvä tyyppi. Myöhästely alkaa vähitellen kuulua hänen persoonaansa. Lapselle on onnellista, jos hän saa näyttää kotona tunteensa avoimesti pelkäämättä vihaista arvostelua. Jos lapsi esimerkiksi juoksee kiihtyneenä sisälle ja huutaa, ettei mene enää koskaan kouluun, se on tyhmä paikka, hänen tunteitaan ei saisi mitätöidä vastaamalla: "Höpö, höpö, tottakai sinä menet." - On tärkeää kuunnella lasta, ilman että tyrkytämme valmista vastausta tai neuvoa joka tilanteeseen. Ei lapsi välttämättä kaipaa neuvojamme, ellei hän niitä itse pyydä. Äskeisessä esimerkissä lapselle olisi voinut vastata vaikka: "Ai, sinulla on ollut kurja päivä. Mitä koulussa on sattunut?" - Mietimme, keitä ongelmatilanteessa on ja mitä siinä tapahtuu. Esimerkiksi eräälle ekaluokkalaiselle tuli joka aamu itku kouluun lähtiessä, vaikka äiti oli kotona. Pohdimme, millaisia aamut olivat olleet silloin, kun lapsen oli ollut vielä hyvä lähteä kouluun. Silloin huomattiin, että isä puuttui nykyään lapsen aamuista, koska oli alkanut lähteä töihin aikaisemmin. Isä pystyi siirtämään työhön lähtöään taas myöhemmäksi ja lapsen kouluunlähtöongelmat loppuivat siihen. |
|